ZARIKON STOORI

Miten kaikki alkoi? Siinäpä kysymys.

Yrittäjäperheen tyttärenä olin päättänyt jo pienestä pitäen, että minustahan EI yrittäjää tule. Espanja taasen asuinmaana oli jo päivän selvä pikku tytöstä lähtien. Ja mitä vanhemmaksi tulin, suksi luisti sitä vähemmän Pohjolan kaamoksessa. Espanja oli tuttu lukuisista lomamatkoista perheen kanssa ja unelma Espanjaan muutosta vahvistui vuosi vuodelta.

Ensi tuntumaa Espanjasta asumisesta sain 90-luvun lopussa hieman rähjäisen viehkeästä Malagan kaupungista. Opiskelin kieltä Malagan yliopistossa ulkomaalaisille tarkoitetulla linjalla ja nautin paikallisesta elämäntyylistä. Vuosi vierähti nopeasti ja itkien palasin takaisin Suomeen. Elämä kuitenkin heitti minut opiskelemaan kaupallista alaa sateiseen Englantiin. En tiedä, olisinko kestänyt paremmin saarivaltion harmaata ja tuiskuista säätä, jos takana ei olisi ollut Malagan auringossa vietettyä vuotta? Kenties. Mutta nyt koti-ikävä iski ja kovaa! Onneksi sain puhuttua itselleni siirron Englannista Suomeen Laurean AMK:hon, jossa aloitin kesken vuotta joulun jälkeen. Tuulinen sadesää siis vaihtui kunnon kaamokseen ja räntään. :D

Espanjaan palasin takaisin työharjoittelun merkeissä 2002. Ja taas oli elämä yhtä hymyä! Vietin keväästä syksyyn Sol Melia - ketjun 4* hotellissa PR-tehtävissä Mallorcalla. Valmistumisen jälkeen hain töitä koko Espanjasta. Syksyllä 2003 unelmani kävi toteen ja muutin Espanjaan. Olin saanut töitä Torreviejasta.

Tammikuussa 2005 istuin notaarin toimistossa ja perustamassa omaa yritystäni, Zarikoa. Monen mutkan kautta yrittäjäperheen tytär, kuka oli vannonut kiven kovaa, että yrittäjää hänestä ei tule, perusti yhden naisen yrityksen vieraaseen maahan.
Ensimmäisinä vuosina toimin itsekseni yhteistyökumppaneiden kanssa. Vuonna 2009 avautui ensimmäinen toimisto Torreviejaan ja samaan aikaan Zarikon tiimiin liittyi myös Espanjan asuntoalan konkari, Jesús Del Pino Galerón. Vuosi vuodelta tiimi kasvoi ja vuonna 2014 perustimme toisen toimiston Lo Pagániin Murcian puolelle.

Alusta asti oli selvää, että Zariko palvelee ulkomaalaisia (ei pelkästään suomalaisia) asunnon ostajia, vuokralaisia, lomalaisia ja asunnon omistajia. Asiakaskuntamme on aina ollut erittäin kansainvälistä, pääosin Euroopan maista, mutta joukkoon on mahtunut myös venäläisiä ja jopa USAsta. Palvelumme ovat kehittyneet yhdessä asiakaskunnan tarpeiden mukaan.

Monikulttuurinen tiimimme puhuu tällä hetkellä 5 kieltä (suomi, englanti, espanja, ruotsi ja eesti).

 

Ystävällisin terveisin,

Heidi Saarikko
CEO, Perustaja