Maailman 20 parasta kaupunkia expattien mukaan

Terve!

Tervetuloa uuteen blogikirjoitukseemme. Vuodenvaihde on yksi sopivimmista hetkistä pysähtyä ja katsoa mitä on saatu aikaan ja tehdä suunnitelmat alkavalle vuodelle. Olisiko nyt ensi vuonna aika vaihtaa maisemaa ja etsiä uusia horisontteja? Kuten vanha sanonta kertoo: Vierivä kivi ei sammaloidu!

Taannoin aikakauslehti Forbesissa oli Laura Begley Bloomin artikkeli InternNationin tutkimuksesta, jossa maahanmuuttajat eli expatit rankkasivat maailman 49 parasta kaupunkia asua näin expattien näkökulmasta. Maailma kehittyy hurjaa vauhtia ja sen mukana kasvavat myös kriteerit täydelliselle kotikaupungille. Tutkimukseen osallistui yli 12 000 expattiä, jotka edustivat 177 eri kansallisuutta ja ketkä asuvat 181 eri maassa tai alueella.

Tämä vuosi oli Espanjalle suuri menestys koska  20 parhaimman kaupungin joukkoon pääsi jopa viisi kaupunkia ja kolme ensimmäistä sijaa olivat kaikki Espanjan kaupunkeja! Málaga nousi kärkeen. Tällä kaupungilla on syvät historialliset juuret, ja se tarjoaa kansainvälisen taide- ja kulttuuriannin sekä tietysti miellyttävän ilmaston ja gastronomian. Lisäksi paikallinen ystävällisyys on korostunut suurimman osan InterNationsin yli 12 000 kyselyyn vastanneiden expattien keskuudessa. Hyvin arvostettu elämän ja työn tasapaino, turvallisuus ja kohtuuhintainen julkinen liikenne ovat myös keskeisiä tekijöitä, jotka tekevät Málagasta poikkeuksellisen kaupungin.

Toiselle ja kolmannelle sijalle tulivat Alicante ja Valencia. InterNationsin mukaan Málaga, Alicante ja Valencia jakavat useita yhteisiä piirteitä, kuten sopeutumisen helppous, korkea elämänlaatu ja vahvat sijoitukset henkilökohtaiselle taloudelle. "Tämä tarkoittaa vieraanvaraisia kulttuureita, jotka mahdollistavat nautinnollisen ja edullisen elämän", totesi InterNations lausunnossaan.

Kaiken kaikkiaan Espanjan Välimeren rannikon kaupungit ovat saaneet erinomaisen maineen, tehden niistä käteviä kohteita sekä lomailuun että uusiksi kotikaupungeiksi.

20 parasta kaupunkia:

1. Malaga, Espanja
2. Alicante, Espanja
3. Valencia, Espanja
4. Ras Al Khaimah, UAE
5. Abu Dhabi, UAE
6. Madrid, Espanja
7. Mexico City, Meksiko
8. Kuala Lumpur, Malesia
9. Bangkok, Thaimaa
10. Muscat, Oman
11. Dubai, UAE
12. Lissabon, Portugali
13. Barcelona, Espanja
14. Amsterdam, Alankomaat
15. Nairobi, Kenia
16. Zürich, Sveitsi
17. Ateena, Kreikka
18. Tukholma, Ruotsi
19. Luxemburgin kaupunki, Luxemburg
20. Haag, Alankomaat

 

Lähde: https://www.forbes.com/sites/laurabegleybloom/2023/11/19/ranked-the-worlds-20-best-cities-to-live-according-to-expats/